Päiväkirjamerkintöjä siitä, kun rakastuin marraskuuhun

 ... ainakin nyt toistaiseksi. | 

Päiväkirjamerkintojä siitä, kun kaupunki peittyi paksuun lumeen ja kun rakastuin marraskuuhun. Ja muitakin kirjoituksia. Alussa runomitassa, myöhemmin kaikenmoisissa sivuille asettuvissa mitoissa.

valokuvat Venlan kamerasta tänään 22. marraskuuta 2024

Syysaurinko

23. lokakuuta 2024

syysaurinko,

 oi syys! 

 

on jo lokakuu

 pian loppuu kuu.

sen illassa huomasin: 

 kuu uupuu, 

 puolet ainakin

 

sitä seurannut oon, 

 ensimmäistä kertaa,

 varmaankin. 

 

musta harso sen hetkessä peitti, 

yllä kattojen, 

joilla harakka huttua keitti.

mitä kirjaa kannat taskussas,

sä siellä? 

sä juuri! 

harakan muurin juurella

pölyisellä tiellä, uudella

 

   taskussa kirja,

pala puuta, 

   nappi ja monta muuta.

 

putosiko tämä sulta?

   mikä?

arvaa:

pala puuta

   ei

– on täällä tammenterho kylläkin – 

kurkistat pussinsuuta

mitä! tänne kadonnut on kynäkin.

 

siis,

mitä kirjaa luet?

 Tšehovia.

miksi?

 koska se on pinkki.

mieleltään?

 miksipä ei

no kuteiltaan

 niin!

lukuvinkki: tämä, tai ei,

ehkä mieluummin näytelmä

taikka jokin muu

hyvin litteä

 

hei syysaurinko!

valaise nuo novellit

hienoiksi! niin hienoiksi!

   ajattele neilikkaruusuja,

      puutarhassa! 

         jo näet kannenkin

 

hei syysaurinko!

jos uskallat, halkaise 

tuleva kuu!

   ajattele atsaleankukkia,

       ruusutarhassa!

      jo näet, 

           moni rapistuu.

 

on kuihtuneen ruusun tarhassa

varmasti kivenkolo

josta voi kultakukka valaista.

kuinka muuten näkisi kuihtunutta?

 

loisteessako kuun?

tuskin, jos nukun

ja tiellä on verho mun

ja verho sun ja

verho pihapuun.

mietin vain:

ikkunastani ei näy puuta,

ei puun puuta

siispä syytä ei ole muuta

viedä kultakukkaan tuulta

tai pois viedä kuuta 

  suurensuurta

    puolikasta

      harakalta lasta

        joka vasta

          maistaa huttua,

    ei tiedä sitä juttua.

ei harakasta, kauhasta

puisesta

ja padasta

jonka kuu katolleen kaataa

     jo kultakukkaan puhaltaa.

 

Kahvilaan eksyneitä

Katukiveykselle oli pudonnut vaaleanpunainen tammenterho.
 

Vaaleanpunaiseksiko maalattu

vai vaaleanpunainen sattumalta?

Onko Tšehov ollut asialla?

vaahterat hyppivät

lentäen rytmittä

ihan kuin sun tarinassa,

sanoi Venla. kuinka niin?

no kun siitä aina leijailee kaikenlaista.

niinpä niin.

 

hei ystäväni,

  tässä on Sanni,

    se taiteilija!

      sanoi Runon Seija

hei Sanni, sanoi ystävä

hei ystävä, sanoin mä

 

ja pieni lintu eksyksissä

patsaan päällä

patsaan pään päällä

kahvilaan eksyneenä

pikku lintu pyrstöinensä

siipinensä

'hei hei syksy' -sävelminsä

 

tai luulen,

syksy pysyy

vaik marras tai kuu joulun on

mut lehdiltä jos kysyy

on maassa syys

ja marras pian

loputon,

  tuntematon,

     vuodenajaton.

sekö aika vuoden on?

en usko, että on.

nyt mietin,

ei lehtiä vain maassa!

niitä kotiini vein

kun pesääni sinne tein.

ja huomaan:

niitä kahvilassa!

pöydille ne vei

joku kaupungissa

kulki samoin aikein.

 

on vaahteroita huoneissa

ja niin on mulla taskussa

lehti sieltä täältä pyöreä

vaan lensi ulos siipi vikkelä.

se kaukana jo sirkuttaa,

katsoo vaahteroiden neniä.

pyrähtelee konsanaan

tanssii pitkin seiniä,

   kattojen liepeitä

     pyöreitä, vihreitä

       odottamattoman ylpeitä.

*

p.s. Tšehovin novellikokoelman alusta pidin hyvin hyvin paljon (pienoisromaani maalaiselämästä, alkupuoli), mutta sen jälkeen tarina jotenkin kuivahti ja toivo sekä pilke hiipuivat! 'Nainen ja sylikoira' kertoi naisesta noin puolikkaan sivun (siitä pidin) ja loput kaksisenkymmentä sivua keskittyivät tylsään mieheen, joka pettää vaimoaan. Viimeinen tarina oli sekava ja ankea. Tahtoisin selvittää, onko Tšehov kirjoittanut jotain, josta nauttisin (kuten ensimmäisen tarinan alusta).

Ensilumi

01. marraskuuta 2024

Eilen illalla sanoin Venlalle, että olin ajatellut, että jos ensilumi olisi satanut eilen, se olisi ehtinyt lokakuun puolelle. Mitään säätiedoitusta en ole katsonut ja ajattelin, ettei lumenhitulekaan olisi vielä hetkeen mahdollista.

No! Heräsin tänään viideltä ja kun en saanut unta, siirryin kuudelta keittiöön, tein puuroa ja teetä. Eilisen ja koko yön on satanut vettä ja saToi yhä, kun nousin.

Jossain kohtaa huomasin, että lamppujen ympärillä pisarat ikään kuin leijailivat, mutta kun avasin parvekkeen, ymmärsin, että vettä se vain on. 

Jotenkin hetki hetkeltä sade muuttui yhä leijailevammaksi. 

Sitten ensimmäiset hiutaleet tarttuivat vastapäiseen kattoon. 

Ensin vasempaan, sitten oikeaan.

Yhä tuo on hyvin kosteaa ja varmaankin päivän mittaan hälvenee, mutta tämä olikin juuri se, mitä toivoin. 

Nyt menen herättämään Venlan, kertomaan ensilumesta!!

...

On iltapäivä. Katot ovat yhä lumikerroksen alla. 

En tiedä, miten on huomenna, en tiedä, miten on sunnuntaina, mutta tänään – tänään on lunta katoilla!

Venla kietoutuu unisena punaiseen peittoon nojatuolissaan,

kahvikuppi puolillaan, nojaa kämmeneensä poskellaan.

*

sunnuntaina, 03. marraskuuta 2024

Istun parvekkeella

eli lattialla ranskalaisen parvekkeen edessä 

ja maisema on jälleen lumesta sumeana.

Vanhempani soittivat joskus yhden jälkeen ja kutsuivat itsensä kahville sekä meidät Mältinrantaan kävelylle.

Ja voi kuulkaa!

Se, mitä ei asuntoomme kyhäilemälleni parvekkeelle näkynyt oli seuraavanlainen asia:

talvi on saapunut Kaupunkiin!

Olkoon se täällä vaikka vain pienen tovin, niin totuus on silti se, että täällä se nyt on runsaana ja ihmeellisen leijailevana.

*

13. marraskuuta 2024

Päivät ovat olleet harmaita.

Pilvipeite on painava, ei päästä valoa raoistaan.

Valoa, jota tuskin on niiden takanakaan.

...

Milloin muuttui niin, että pimeä alkaa laskeutua jo kello 16?

Sininen hetki on juuri käsillämme. 

Onneksi Tampereella pimeä aika ei ole yhtä intensiivinen kuin Rovaniemellä. 

On kuitenkin marraskuun puoliväli ja aurinko paistoi useamman tunnin sitten, 

kun taivas viimein aukeni.

...

Pimeys on laskeutunut & kuu on kattojen yllä. 

En huomannut, milloin se nousi, kun väkersin sanoja tuolle tyhjälle alueelle kaksi aukeamaa aiemmin.

--

Saamme maton pesulasta ehkä jo huomenna.

   sitten 

lattiammekin tietää, 

että alkaa olla 

talvi.    alkaa olla

      vai 

    on jo? en ole varma.

olen ajatellut, että marraskuu on

ilmiselvästi talvea, mutta olen kuullut,

että syksyä tämä on.

nyt täällä tampereella huomaan, että

        marraskuu onkin

              melko 

                     syksyinen.

        tänäänkin

    voimakkaan sitruunainen

keskipäivän valo heilui

hämeenpuiston jäljellä 

olevissa lehdissä.

  lehdissä! niitä on vielä!

       niin kuin on aurinkoa 

                 & puistokävelyitäkin. 

*

kuvia kapulapuhelimesta (niin kuin ovat vaikka ne kirjakuvatkin puistosta)

 *

18. marraskuuta 2024

Kun heräsimme, vastapäisen talon katto oli valkea. Se oli yön aikana peittynyt marraskuiseen lumeen.

Olen alkanut pitää marraskuusta.

En sittenkään tarvitse siihen juhlia ja täytettä, jotta en pelkäisi oranssina hohkaavan syksyn päättymistä. 

Tarvitsin tämän kaupungin muistuttamaan, että marraskuulla on oma olemuksensa, ja sitä on turha alkaa muuttamaan.

Silloin luonto vaipuu horrokseen

ja kaupunki sen mukana.

Silloin on muistona keltainen, 

ympärillä yönsininen tai valkea.

 

Joskus ei päivä olekaan pimeä, 

ja silloin piirtyvät puistojen ylväät puut 

ilmaan lehdettominä, 

muhkuraisina kuin juurensa.

Saattaa maassa olla keltaisia havuja 

tai uneliaita hiekkapolkuja, 

ehkä jopa jotain lumenkaltaista.

Kuu kurkkii jo varhain korkealla,

orava kummastelee ensilunta ja sen katoamista.

 

Hatut ovat pehmoisia, 

mutteivät vielä aivan peitä korvia.

Paitsi minulla, 

jonka korvia paleltaa aina.

                      On marraskuun kahdeksastoista.

              Katoilla on taas lunta.

*

Valokuvia tänään 22. marraskuuta 2024

 

 

Postaus on tullut päätökseensä.

Kiitos ajastanne.

 

p.s. Jos kiinnostaa Venlan pukutaidevideo, 

siihen pääsee tästä.

 

Uudempi julkaisu

Vanhempi julkaisu