Impressionismin vedenvihreä ja uusi lempitaiteilija
Mikään ei sykähdytä mieltäni kuten impressionistinen ja jälki-impressionistinen maalaustaide. Jaankin tähän alkuun impressionismidokumentin, jonka katsoin vuosi sitten Rovaniemen syvimmässä kaamoksessa kolmesti. Dokumentin kesto on miltei neljä tuntia, joten katsottavaa riittää ihan vaikka jollekin riittäisi yksikin kerta. :-) Waldemarin brittiköpöttely, -höpöttely ja dokumentin hykerryttävä kömpelyys viihdyttävät, jos ei muu. Vivid colours!
Kuva yllä: Ateneum Helsinki 05. tammikuuta 2024, belgialaisen Théo van Rysselberghen teos Maisema Provencesta, 1917
Impressionismi alkaa olla itselleni sen verran tuttu aihe, että vasta näin syväluotaavasta dokumentista opin paljon uutta. Se oli ilahduttavaa, sillä vaikka kuinka rakastan pyöriä samoissa aiheissa yhä uudelleen (kuten samassa neljän tunnin dokumentissa kolmesti putkeen), on uuden oppimisessa valtava riemu.
Tässä julkaisussa
kuvia Ateneumin taidemuseosta, Helsingin kaduilta, Rastaalanmetsän sammalkiveltä sekä Tampereen Hämeensillalta
Julkaisun aiheet kulkevat impressionismista ja taideanalyysista metsäseikkailuihin ja yleiseen ajatuksenjuoksuuni, joka liittyy vähän kaikkeen.
Ateneumin taidemuseo 05. tammikuuta 2024
Pariisi ja impressionismi
Matkustin 15-vuotiaana Pariisiin impressionistien perässä. Tai eivät he siellä olleet, mutta oli siellä niitä maalauksia. Pääsin silloin (10/2015) näkemään suosikkieni teoksia, enkä ole sen jälkeen päässyt kokemaan vastaavaa. Voinkin kertoa, että hypin ja kihisin ilosta, kun äitini linkkasi jutun Väriä & valoa – Impressionismin perintö -näyttelystä joitain kuukausia sitten!
Tampereelle paluussa on niin monia hyviä asioita, että tuntuu hölmöltä taas mainita, MUTTA on niin kotoisaa asua taas täällä, missä kaikki inspiroiva on lähellä. En koskaan tottunut siihen, että Helsinki ja kaikki muukin oli kaukana. Rovaniemeltä ei ihan hetkessä lähdetty taidemuseoon toiselle puolen Suomea.
Väriä & valoa – Impressionismin perintö
Ateneum, Helsinki | 20.10.2023 – 25.02.2024
Impressionismi
ja vasta-aaltonsa jälki-impressionismi ovat ihanaa värien
tanssahtelua. Ei tarvitse olla taidehistoriatuntemusta, jotta
voisi nauttia Monet'n puusilloista lumihangessa ja lummelammella, van Goghin
auringonkeltaisista asetelmista ja maisemakuvista, Enckellin
voimakkaista kontrasteista, Thesleffin sileistä väripinnoista
tai vaikka Pissarron kaupunkikuvista. Helsingissä on nyt meneillään
näyttely, jossa pääsee kokemaan osan tästä ja paljon enemmän. :-) Tai siis esimerkiksi jälki-impressionisti Vincent van Goghin tuotantoa ei näyttelyssä ollut. Olen ymmärtänyt, että yksi van Goghin teoksista kuuluisi museon vakiokokoelmaan ja olen sen kai joskus nähnytkin, mutta tällä kertaa se ei osunut silmääni. Väriä & valoa esitteli kuitenkin kaikkea muuta mainitsemaani.
Uusi taiteilijatuttavuus
Näyttelystä jäi päällimmäisenä mieleeni kaksi asiaa, joista ensimmäinen oli belgialainen Théo van Rysselberghe. En kutsuisi häntä täysin lempitaiteilijakseni, sillä sitä paikkaa on vaikea viedä, mutta Monet'n rinnalla van Rysselberghe oli ehdoton suosikkini tässä näyttelyssä. Toinen mieleni pinnalle jäänyt asia oli vedenvihreä sävy, jota käsittelen alempana.
Yllä Théo van Rysselberghen teos Tyrskyjä Côte d´Azurilla, 1904. Maalaus tuntui hämmentävän tutulta, vaikka väitän, etten ole ennen kuullut tai ainakaan huomannut kuulleeni tästä taiteilijasta. Sanamuistini on heikko, joten voi olla, että valehtelen. Teos hämmensi myös sillä, miten se näytti joltain etäisyydeltä miltei mitättömän huomaamattomalta, ja jostain katsottuna taas näyttelyn vaikuttavimmalta maalaukselta.
Tyrskyjä Côte d´Azurilla toi mieleeni van Goghille tunnusomaisen pätkittäisen kädenjäljen, ja tunneilmaisukin tuntui yhtä voimakkaalta. Jokin sommitelmassa ja tunnelmassa muistutti myös Monet'n töistä. Eipä ihmekään; alla kuvat Monet'n sekä van Rysselberghen maisemakuvista, jotka jäivät mieleeni yhtenä kokonaisuutena.
Säntillinen neoimpressionismi ja spontaani impressionismi
Töitä vertailemalla voi ymmärtää, miksi van Rysselberghen tyrskyteos näyttää erilaiselta eri etäisyyksiltä. Van Rysselberghe edusti neoimpressionistista suuntausta, jossa väri pilkottiin pieniksi pisteiksi kankaan pinnalle. Suuntausta kutsutaan myös divisionismiksi, joka viittaa värin hajottamiseen, sekä pointillismiksi, joka viittaa maalauspinnan pilkkuihin. Suuntauksen taiteilijat käyttivät itse sanaa divisionismi, sillä he painottivat juurikin optiikkaa ja väriteoriaa.
Ajatuksena oli siis hajottaa väri osiin ja luoda näin voimakkaita vaikutelmia. Väriä ei sekoitettu maalatessa, vaan se sekoittuu katsottaessa. Siksi teosten vaikutelma muuttuu sen mukaan, mistä niitä katsoo.
Neoimpressionismi ei ole suosikkejani, sillä äärimmilleen vietynä sen maalaukset tuntuvat väriteoriakirjan havainnekuvilta sen sijaan, että ne herättäisivät voimakkaita tunteita. Van Rysselberghen teoksissa pidin eniten niistä, joissa värin hajottaminen oli tehty van Goghimaisen spontaanisti ja soljuvasti. Impressionistisissa ja jälki-impressionistisissa teoksissa rakastankin juuri niiden spontaaniutta ja voimakasta ilmaisua. Yllä olevista kuvista voi huomata, kuinka Monet'n jälki tuntuu hentoiselta tanssilta tuulisella niityllä, kun taas van Rysselberghen maalaus on kuin tarkasti koottu ja matemaattinen mosaiikkityö. Ensinäkemältä pidin molemmista yhtä paljon, mutta silmäni asettuu mieluummin Monet'n vapautuneeseen maisemaan.
Muistiinpanojani Ateneumin taidemuseosta 05. tammikuuta 2024, Helsinki
Valon värejä
Pidin van Rysselbergheltä erityisesti Maisema Provencesta -teoksesta, josta on kuva yllä. Muistiinpanoissani lukee vihertävänsininen taivas, kylmät vaaleanpunaiset pilvet, laventelinsininen vesi. Huomasin näyttelyssä yleisestikin, kuinka nämä värit toistuivat eri teoksissa. Väriä & valoa -näyttelyn värit ja valot muodostuivat siis vedenvihreistä ja laventelinsinisistä sävyistä, kylmistä vaaleanpunaisista sekä violeteista.
Wilho Sjöstrom, Sörnäinen, n. 1911
Pekka Halonen, Tomaatteja, 1913
Camille Pissarro, Maisema Pontoisessa, 1874
Pekka Halonen
Kahtia jaettu sininen
Näyttelyn teoksissa oli käytetty sinisen sävyjä kahtiajakoisesti: vedenvihreää taivaassa ja laventelinsinistä vedessä tai toisin päin. Tämä oli mielenkiintoinen huomio, sillä taistelen usein sinisen sävyn valinnassa. Voimakkaan valoisan vaikutelman saa ilmeisesti sillä, että jakaa puolet maalauksesta sinivihreään ja puolet violetihtavansiniseen.
Magnus Enckell, Pont Royal, Pariisi, 1911
Magnus Enckell, Poikia rannalla, 1910
Epätoivoinen yritys ajatella värioppia
Istun nyt, 09. tammikuuta 2024, Kaffilassa. Kun katson ikkunasta ulos, taivas on selvästi laventelinsininen, mutta taittaa jostain kaukaa jo vihreään. Ehkä maalaisin taivaasta laventelinsinisen, ja taittaisin kaikki rakennusten kylmät sävyt vihreään. Voisinhan hurjastella ja maalata myös vihertävän taivaan, jolloin rakennukset taittaisivat violettiin.
Sanamuistini ja hahmotuskykyni ovat onnetttomia väriopinkin suhteen, joten kuvailen värejä mieluiten niin kuin hetkessä tuntuu. Ultramariini, preussi ja muut sanat sen kuin luistelevat jossain pääni ulkopuolella ja vaihtelevat paikkoja siihen tahtiin, etten ole vielä 24 vuoteni aikana saanut niitä kiinni, jotta voisin vihdoin ymmärtää, mikä on mikäkin. Olkoot ja luistelkoot, onhan nyt varmaan hyvä ja aurinkoinen kelikin lähteä jäille.
Selailin
tänä aamuna taidekirjoja, ja ilmeisesti tarkoitan vedenvihreällä jonkin
sortin winsorinvihreää tai krominvihreää maalisävyä... Sinivihreä on sitten
varmaan jokin näillä vihreillä sävytetty sininen. Tai sitten höpötän ihan omiani ja vedenvihreä on vedenvihreä.
Muistiinpanoni Ateneumista
05. tammikuuta 2024
Oi kuinka rakastan maisemia. Olen nyt huoneessa, jossa on Alfred Sisleyn 'Louveciennes lumessa' 1978, Pekka Halosen talvikuvia räiskyvissä väreissään ja Claude Monet'lta murretunsävyinen 'Talvimaisema, Sandvikenin kylä' 1895 sekä suuri pastellisävyinen maalaus 'Jäiden lähtö Seinestä' 1880.
Vihreä jää Pekka Halosen kallioissa, vedenvihreää siellä täällä ja kaikkialla näyttelyssä.
Alfred Sisley, Louveciennes lumessa, 1878
Pekka Halonen, Jään ja lumen peittämä kallio, 1911
Talvimaisemia
Monet'n talvimaisemat kiehtoivat ja yllättivät! Kuinka ihana siltateos Norjan kylästäkin. Nopealla googlailulla löytyi toinenkin maalaus Sandvikenin kylästä, jonka värit muistuttavat enemmän näyttelyn yleistä pastellisävymaailmaa. Pidin kuitenkin erityisesti näyttelyssä olleen teoksen lämpimästä tunnelmasta. Murretut värit vievät pilviseen talvipäivään, jossa lumi hiljentää kaiken ympäriltä. Kulkija istuu hiljaisuuteen ja juo kupin kuumaa kaakaota. :-) Aurinko ei kurkista ei sitten mistään, ja kylmät pastellisävyt jäävät pilvien taa piiloon.
Maisemia ja muotokuvia
Selvästi rakastan juurikin maisemakuvia, sillä niistä olen tässä kirjoittanut koko eilisillan ja tämän aamun. Pidin myös Enckellin muista kuva-aiheista ja olipa näyttelyssä myös muotokuva van Rysselbergheltä. Mutta jostain syystä kiinnostuin nyt eniten kuvista, jotka tuntuivat maisemien tavoin avoimilta. Tai no, rakastan asetelmamaalauksiakin, niin mikähän juttu siinä sitten on? En lähde tähänkin analyysiin, en.
Tässä ihan vain kuvina vielä muutama vaikuttava teos impressionisminäyttelystä sekä pari maalausta Ateneumin yleiskokoelmasta. Yleisnäyttelyssä oli myös yksi teos Cézannelta ja yksi Gauguinilta, mutta niistä en ottanut näköjään kuvia.
Tove Jansson, Omakuva, 1942 ja Anton Lindforss, jonka tiedoista en saa tarkemmin selvää.
Valokuvia Helsingistä
05. tammikuuta 2024
Otin Helsingissä muitakin valokuvia. Sää oli pureva ja luminen. Hämäräkuvaaminen oli haastavaa ilman jalustaa, mutta sain jotain tunnelmia talteen kaikesta huolimatta. Lumisadevaellukseni jälkeen etsin Venlan, äitini ja kummitätini, ja istuimme ravintolassa viinillä iltaan asti. Ei kovin myöhäiseen, mutta iltaan kuitenkin.
Rastaalanmetsän mysteerikivi
06. tammikuuta 2024
Talvimaisemia tutkimme museon ja keskustan lisäksi myös Rastaalanmetsässä, josta etsimme erästä suurta kiveä, jota pitkin kasvoi korkea sammaleinen puu vielä ainakin kymmenen vuotta sitten. Kävin siellä retkellä useamman kerran joskus aikoinaan.
minä Rastaalanmetsän sammaleisella kivellä elokuussa 2012
Saatoimme nyt löytää oikean paikan, mutta maisema näytti niin erilaiselta kuin kesällä, että on vaikea olla varma. Kivi löytyy, kun seuraa pientä puroa, joka solisi nyt jään ja lumen alla iloisesti.
Paikka oli vaikea tunnistaa, koska se oli nyt paksun lumen peitossa JA – puu oli kaatunut! Lumisen kivimöykyn vieressä makasi pitkin puroa puu, joka oli kaatunut ja hautautunut lumeen. Voi kumma. Metsässä oli kuitenkin yhtä kaunista kuin impressionistien maalauksissa. En ottanut kuvaa kivestä, jota keskityin vain ihmettelemään, mutta otin joitain muita sieltä täältä.
Kivi ja sitä ympäröivä metsä ovat säilyneet itselleni aika mysteereinä kaikki nämä vuodet, koska olen vain aina eksynyt sinne, ja välillä löytänyt perille kun taas välillä en. Jostain täältä sinne kuitenkin poiketaan.
Kiitos kaikille, jotka ovat liittyneet lukijaksi sivun alalaidasta tai sivupalkista!
Liittymisen myötä olisi tarkoitus saada sähköposti-ilmoitus uusista julkaisuista.
En ole vielä varma, miten hyvin tuo toimii. Venlalle ilmoitus tuli, vaikkakin viiveellä. Kun koitin tilata sähköpostit itselleni, viesti meni ilmoitukset-kansioon eikä siis kilahtanut puhelimeeni. Kommentoikaa ihmeessä tai ilmoitelkaa muuten, jos huomaatte tässä tai muissa blogiini liittyvissä asioissa, että jokin toimii tai ei toimi.
Tai jos on jotain muuta kommentoitavaa tai ajatuksia, niin luen ja vastaan mielelläni!
Kiitän kaikkia, jotka lukivat tänne asti. :-) Ja kiittäisin vaikka muitakin, mutta he eivät sitä tiedä. Elleivät sitten joudu kuulopuheiden saartamiksi ja ihmettele, mitä täällä oikein puhutaan jostain salaperäisistä kiitoksista jonkin blogijulkaisun viimeisessä kappaleessa. Jos olet yksi niistä saarretuista ja päätit etsiä kuulopuheiden alkuperän, niin tämä se on: kappale, josta kylillä ja Rastaalanmetsän reunamilla supistaan.
09. tammikuuta 2024, Tampere
Näiden ja monien, monien muidenkin sanojen saattelemana päätän tämän syväluotaavan impressionismijulkaisuni, jota kirjoitin kotona, Kaffilassa ja nyt taas kotona.
Voi Sanni!! Oot niin ihana, ihan taidetta koko tyyppi! Sun sanat ja ajatukset hyppelehtii ja tanssahtelee saaden mutkin hyppelehtimään ja tanssahtelemaan. En tajua mitään taiteen historiasta, en tiedä impressionismista tai mistään muustakaan hölkäsen pöläystä, mutta sun blogin lukeminen tuo hirmu paljon hymyjä ja lämpöä ja valoa kaikkeen! Kiitos siitä että olet ja kirjoitat ja luot, maailma tuntuu jotenkin niin kummallisen ihmeelliseltä ja kauniilta aina kun luen tai kuuntelen sun juttuja, kiitos kiitos kiitos!!<33
VastaaPoistaIhana!! <3 Kiva kuulla että höpinät viihdyttää vaikkei sinänsä kaikista aiheista ymmärtäisikään! Mun mielestä mikä vaan voi olla mielenkiintosta, kun se on kerrottu tarinallisesti tai muulla tavalla jännästi. :-) Joten ihanaa, jos mun kirjoituksista tulee tommonen fiilis. Muutenkin kiva tietää, että näistä blogijutuista ja muista saa joku muukin irti kun mä, kun väkerrän täällä näitä kuplassani. :-D Kiitos niin paljon kommentista!! <3
Poista