Kapulapuhelin ja epäaikuistumisen aikakausi
Potter-huoneen paluu & blogin myötä älypuhelin laatikkoon :-)
Vaihdoimme Venlan kanssa älypuhelimet kapuloihin! Maanantaina aamulla löysin Nokian E5-puhelimet torista ja samana iltapäivänä matkasimme ratikalla niitä hakemaan. Nyt kirjoitan kai siitä ja muustakin mahdollisesti, kun kuvia on vähän kaikesta. Valokuvia on kyllä niin paljon, että taidan jakaa niitä toiseenkin postaukseen.
Nyt, kun kirjoitan, on perjantai-ilta 02. helmikuuta 2024 ja
Potter-musiikki soi. Venla on isällään ja mä kahvittelin äsken monen
monta tuntia ystäväni kanssa, jonka kanssa ei olla oltu tekemisissä
vuuuosiin! Kivaa!!!
Asiaan! Vietimme viime viikonlopun maalla. Oivalsin sunnuntain aikana jotain puhelimista ja nyt sen kerron! Taustaksi tarvitsemme ajatuksen kesästä 2021. Se oli mun ja Venlan ensimmäinen yhteinen kesä (aloimme seurustella elokuussa 2020). Olimme sinä kesänä ihan erityisen vähän puhelimilla: luimme Pottereita, loikoilimme ja otimme filmikuvia. Sieltä asti olen miettinyt, josko vaihtaisi älypuhelimen kapulaan. Tein niin yläasteellakin ja olin ilman älypuhelinta yli vuoden. Silloin se tuntui helpolta. Miksi ei nyt?
filmikuvia kesältä 2021
Mulla on ollut päällimmäisenä kaksi syytä, miksi en ole vaihtanut kapulaan:
1. tarve ottaa valokuvia ja jakaa niitä ja
2. nettipankista lähtien "kaikki" on puhelimessa, enkä ole halunnut hankaloittaa elämääni.
Viime sunnuntaina aloin ihmetellä, miksi kohdat 1. ja 2. eivät tunnukaan enää painavilta. Olin siis hengaillut maalla koko viikonlopun niin, että puhelin oli toisessa rakennuksessa ja nautin siitä niin. Yleensä olen käyttänyt puhelinta edes kuvien ottamiseen, mutta nyt en siihenkään. Sitten oivalsin! Niinpä! Mulla on nykyään BLOGI!
Puhelimen kamera ja Instagram ovat hiipuneet taka-alalle eivätkä enää tunnu ensisijaisilta dokumentoinnin ja jakamisen välineiltä. Huh, miten helpottavaa!! Vihdoin. Kuvaan pitkästä aikaa digijärkkärillä kuvat, ja editoin ja jaan ne tietokoneella blogiin.
Siinäpä se! Aivan. Viimeksi olin ilman älypuhelinta vuoden 2013 kevättalvesta vuoden 2014 kevääseen. Raksuttelin tätä tietoa päässäni.
Raks, raks.
2013
oli aktiivisin vuoteni blogissa, ja 2014 alkuvuodesta siirryin
YouTubeen, ja lopulta silloin lopetin bloggaamisen. Hankin siis
älypuhelimen samoihin aikoihin, kun lopetin bloggaamisen, koska silloin
sille tuntui taas tarve.
Nyt olen kymmenen vuoden jälkeen palannut blogiin, ja ensimmäistä kertaa tuntuu, etten tarvitse älypuhelinta elämäni jakamiseen. Aika selkeä homma tämä on, vaikka näin monin sanoin pyörittelenkin. :-) Mulle sosiaalisessa mediassa ehdottomasti tärkeintä on aina ollut oma luominen. En oikein osaa nähdä, mitä sillä tekisin, jos en jakaisi elämääni. Kai jotain. Olen varmaan niin itsekeskeinen, että viihdyn parhaiten, kun pyörittelen omia juttujani.
Toinen syy pysyä älypuhelimessa on ollut kätevyys: lähes kaikki tieto ja toiminta on nykyään puhelimessa. Näin ei ihan ollut vielä silloin 2013, joten silloin oli helpompaa olla kapulapuhelimen varassa.
Kaksi kuukautta sitten muutimme Tampereen keskustaan, mutta sitä ennen asuimme Rovaniemellä. Elämäntilanteemme on muuttunut hirveästi täällä asumisen myötä. Kaikki on sujuvaa ja luontevaa, ja suurin osa asioista on kävelymatkan päässä.
Vähän mietityttää vielä esimerkiksi opiskelijakortti, kun en viitsisi (enkä oikein osaakaan) tilata muovista versiota tätä viimeistä opiskelijavuottani varten, mutta en haluaisi kantaa tuota möykkyäkään mukana. Täytyy miettiä. On aika monia asioita, jotka ovat puhelimen varassa, eikä kaikkia muista kerralla. Niissä on opeteltavaa.
kuvia puhelimenhakureissulta palattaessa
On ollut kiva olla tuon kapulapuhelimen ystävänä nämä viime päivät. Ei ole tuntunut oikeastaan oudolta ollenkaan, mutta sellaiselta kivan selkeältä ja tutulta. Pari huomiota olen tehnyt. Ensinnä se, että viime vuosina on mennyt hermo Instagramin ärsyttävään suosittelualgoritmiin, kun huomaa selaavansa kaikkea ihan turhaa, joten siitä on ollut ihana päästä eroon. Toisena se, että askartelen hirrrveästi! Se on näköjään se, mitä pääni luontaisesti tekee. Luen vähän, höpötän paljon ja uppoudun suurenmoisesti.
Elämässäni vaihtelevat erilaiset kaudet, ja nyt on sellainen Tampereelle palaamisen ja vapautumisen aikakausi, jossa luulisi ehkä aikuistuvan – jotenkin siirtyvän seuraavaan elämänvaiheeseen – mutta olen epäaikuistunut vain ja se on yllättänyt ja ollut ihan paras juttu. No siis, katsokaa näitä kapulalla ottamiani kuvia, niin jatkan sitten:
Miksi kaikesta tästä on pitänyt luopua aiemmin? No ei ole pitänyt, mutta silloin tuntui siltä ja sitten on ollut vaikka mitä vaiheita. Tätä nykyistä en osannut odottaa. :-) Hauska yllätys! Haenpas tuolta päiväkirjani niin luen teille, mitä kirjoitin eilen.
01.02.2024 Valois!
Tein tästä vihosta uuden Taikakirjan. Avoin kirja on ihana, mutta siinä on eri fiilis. Tarvitsin vihon, joka on suunnitteluvihko blogi-, video-, sisustus- ja askartelujutuille ja mille vain, sekä päiväkirja. Oon löytänyt askartelun ilon taas, ja tän viikon oon sisustanut Potter-kotia! :-)
On ollut kiva kaivaa esiin kaikki oleminen, tekeminen & tilpehööri, josta oon ennenkin pitänyt. Tajusin, että oon asteittain aikuistunut niin, että jotenkin otan itteni ja asiat välillä liian vakavasti. Ehkä, että mut otettais tosissaan. Ihan esimerkkinä, että muistin SINITARRAN ja sillä sisustamisen!! Oon lipunut sellaiseen 'julisteet vain kehyksissä'-maailmaan.
Nyt ei ole hetkeen huvittanut sellainen kuvataiteilu. Oon tehnyt sitä NIIN PALJON! Haluan tehdä kaikkea hauskaa & värikästä. Potter-maailmaan uppoutuminen on vapauttavaa ja helppoa, kun ei tarvitse keksiä itse alusta asti kaikkea. Helpompi myös toimia ja ajatella, kun ei tee enää samalla tavalla suunnitteluopintoja kuin viime vuodet.
Pimi!
Siinä se, jatkan seuraavassa postauksessa. Yritin koodata tänne tykkäysnapin, mutta siitä tuli vähän hassu. Voit kuitenkin nyt tykätä niin postauksista kuin blogistakin, mikäli se toimii, joten kokeile ihmeessä. :-) Kommentoida saa ja lukijaksi liittyminen tapahtuu tuolta jostain alta.
Hyvää yötä Keltainen ovi! <3
Ahh tästä postauksesta tuli niin inspiroiva ja levollinen olo! Rakastan lukea sun blogia (onneksi oot siirtynyt tänne, instagram on omastakin mielestä nykyään turhan liikaa). Täällä seikkaillessa muistaa itsekin uudelleen taiteen tuoman ilon :) Erityisesti tämä postaus herätti ajatuksia ja halun itsekin luopua älypuhelimesta, kun sitä oon myös pitkään miettinyt. Se vie niin paljon tilaa ja aikaa luovuudelta! Kuitenkin, ihana blogi ja sinä, toivon sulle hyvää kevättä ja toivon että tää blogi jatkuu ikuisuuteen saakka! <3
VastaaPoistaIhana kuulla!! Mullakin on inspiroitunut ja levollinen olo <3u<3
PoistaTosi kiva tietää, että käyt täällä mun blogissa ja viihdyt. Tätä on niin kiva tehdä ja kova tarve on jakaa asioita ihmisille niin, että se tavottaa jonkun!
Tuntuu hankalan hajonaiselta, kun taas semmonen "pääväylä" eli tällä kertaa Instagram ei enää tunnu ihmisistä omalta, ja homma hajaantuu kaikkialle. Etenkin, kun mulle ja varmaan monille se on ollut tärkein jakamisen väylä sen jälkeen, kun siirtyi ensin blogista YouTubeen ja lopulta sieltä Instagramiin. Ja aiemmin on ollut joku, mihin siirtyä. Nyt se olisi kai TikTok, mutta sehän nyt vain pahentaisi tilannetta ja kaikkea sitä, miksi Instagramia paetaan. XD
Toisaalta on tosi vapauttavaa keksiä itse uudet suunnat, ja tää blogi on ihan paras juttu aikoihin. Oi oi oi nyt, kun kirjoitan tätä kommenttia, alkoi sataa lunta ihan pyörteissä! Ei oo satanut päiviin, päiväkausiin!
Kiitos kommentista ja kaunista sekä inspiroivaa kevättä!! <3 :-)
Kiva postaus ja tunnelmallisia kuvia. Toi musta/tummanruskea takki on ihana! :) Oon itekki vähentäny sosiaalisen median käyttöä runsaasti, kun nykyään niin iso osa sisällöstä tuntuu turhalta, epäinspiroivalta ja ylikaupalliselta. Mulle loppujen lopuks riittää se, että lukaisen Ylen uutiset, katselen Tube-videoita omista mielenkiinnonkohteista ja välillä ihastelen kuvia Pinterestissä tai Tumblrissa. Tää blogien maailma on kans kiva ja rauhallinen toisin kuin just se Instagram algoritmeineen. :D
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaSe on äidin vanha kaupunkitakki, oikein semmoinen painava pehmoinen juhlatakki. Oon käyttänyt sitä aiemmin vain Wanhoissa ja penkkareissa (Voldemort-asussa :-D), mutta nyt keskustassa asuessa tuntui luontevalta kiskaista se ylle ihan vain ratikkamatkallekin. :-) Ei tunnu käytännölliseltä vaellustakilta esim. XD
Jopa tuli tästäkin asiaa.
No kuitenkin!
On tosi hienoa kuulla muiltakin näitä ajatuksia, kun tietenkin sosiaalisessa mediassa aika vähän näkee niiden ihmisten keskustelua, jotka ei sitä enää käytä.
Mun pitäis opetella vielä lukemaan uutisia, kun oon ollut välissä niin ahdistunut ihan kaikista maailman meiningeistä (vaikka tiedän, että se on lähinnä se tietovirta eikä se, että maailma olisi yhtäkkiä 100 kertaa pahempi kuin ennen), ja uutiset on lapsuudesta asti aiheuttanut ahdistusta mulle. Siis vaikka en muuten olisi ikinä lapsena ahdistunut mistään, niin jos ohimennen oli uutiset auki telkkarista, ihmettelin pari päivää, miksi pelkään kaikkea ja ahdistun KAIKESTA.
En oo hetkeen kokenut sitä ahdistusta, kun oon karsinut puhelinta ja muokannut somea sellaiseksi, ettei kamalia juttuja hypi näytölle joka suunnasta. Varmaan oon löytänyt myös rauhaa elämään ihan muillakin tavoilla, kun en kuormita itseäni samalla tavalla kuin jonkin aikaa sitten.
Nyt varsinkin, kun ei somenkaan kautta löydä tietään tärkeimpiin juttuihin, pitäisi keksiä joku väylä maailman menon seuraamiseen, etten asuisi ihan pullossa. Täytyy miettiä. Ehkä joku paperinen lehti auttaisi, kun se ei vilise ja näytä klikkiotsikoita ja tuo koko ajan jotain uutta luettavaa eteen. Onkohan sellainen kallista? Ehkä.
Mä niin yritin palata Tumblriin jonkin aikaa sitten, mutta sekään ei toiminut mulle enää!! Halusin vaan katsoa kauniita kuvia ja jakaa niitä, mutta siellä oli ihan kuollutta, ja OMALLA SIVULLA näkyi NEONVÄRISIÄ MAINOKSIA kolmen kuvan välein. Kauhistuttavaa.
Pinterest on ihan kiva kai. Sitä käytän lähinnä esteettisenä Google-kuvahakuna, kuten varmaan moni muukin. Jotenkin sinne ei vaan osaa uppoutua niin kuin aikanaan Tumblriin.
Blogimaailma on IHANA! Löytäisinpä vain muitakin bloggaajia, joita seurata. :-D Täällä pyörii vähän yksin. Tai ilmeisesti semmoista sisustuslehti- sekä ruokablogimeininkiä on, mutta se ei tunnu multa. Haluan rentoja, rempseitä ja kuplivia tai edes vain rentoja blogeja luettaviksi.
Tämä kommentti oli suoranainen blogipostaus.
Kiitos kommentista ja ihanaa kevättä ja kaikkea!!! :-----) <3
Siis pitäis olla olemassa semmoset hellät, rauhalliset ja informatiiviset uutiset, jotka pitäis kartalla maailman menosta ja tärkeistä tapahtumista, muttei mässäilis millään yltiönegatiivisilla aiheilla tai heittelis klikkiotsikoilla. Lukisin! :)
PoistaSiis niinpä!!
PoistaNiin ihana tämäkin postaus!! Oon jo vuosia itsekin pohtinut älypuhelimesta luopumista, mutta se on niin hankalaa tässä maailmassa, kun kaikki viesitykset sun muut sujuu niin nopeasti ja helposti sen avulla. Mutta viimeistään lukion jälkeen aion kyllä vaihtaa ihan kokonaan näppäinpuhelimeen! <3 Annoitte Venlan kanssa mulle nyt hirmuisesti innostusta siihen, ja toivoa, että se voisi onnistuakin, kiitos!!
VastaaPoistaIhanaa, että tämä innosti ajattelemaan ja ehkä joskus toimimaankin!! :-)
PoistaLukiossa on kyllä niin paljon viestintää ja ihan kaikkea siellä puhelimessa, että ymmärrän, että tuntuu vielä hankalalta. Ehkä sen kapulan voi jossain kohtaa hankkia, ja esimerkiksi vaihtaa käyttöön lomien ajaksi. Jos alkaa ajan myötä tuntua, että kapulaan siirtyminen olisi luontevaa, niin sitten sen voi ottaa päivittäiseenkin käyttöön. Ja kun älypuhelin toimii edelleen wifillä, niin sähköpostit ja Wilman (? vai mikä lukiossa onkaan nykyään??) pääsee katsomaan esim. kerran aamulla ja kerran illalla. Itsekin tsekkaan älypuhelimella edelleen näidenkaltaiset asiat ja avaan sen esim. tilisiirtoja varten. Whatsapp toimii myös wifillä ja ilman sim-korttia! Sen tsekkaan mieluiten koneella silloin tällöin, kun en tykkää viestitellä puhelimella, mutta toimii molemmilla.
Niin! Ja ehkä vähintään kesän pystyisi olemaan pääasiassa kapulapuhelimella jo lukion aikana? En tiedä, kunhan pohdin... :-) Jotain sellaista ajatusta pyörittelen, ettei tarvitsisi olla niin ehdoton joko-tai-asetelma, vaan voisi vähän tunnustella. Toivoa siis on ja vaihtoehtoja myös! <3
Voi kiitos vastauksesta, tosi hyviä ajatuksia ja pohdintaa! Ja oot ihan oikeessa, ei sitä tarvitse hetkessä muuttaa, kun voi pikku hiljaa vaihtaa älypuhelimesta kapulaan ja kokeilla kaikkia erilaisia vaihtoehtoja <33
PoistaEn oo ennen kommentoinut mihinkään sun videoon/blogiin, mutta nyt oli pakko tulla kommentoimaan. Oon siis nyt täysikänen ja seurannut sua joku melkeen 10 vuotta ja oon niin ilonen että oot palannut taas tubeen, palauttanut vanhoja videoita ja blogiin! (: Kiva nähdä että muitakin mun lapsuusaikasia tubettajia on palannut! Nää on mulle just sellasta sisältöö mitä tykkään seurata, ei liian suunniteltua ja jotenki comfort sisältöö. Sitten rakastan kans pottereita ja sun tyyli, niin upee! Katon edelleen sun vanhoja videoita ja mitkä nostalgiat, olit mun yks voisko sanoo idoli tai esikuva < 3 Tulee jotenkin sellanen simppelimpi lapsuusajat mieleen ja ää itekkin oon jotenki ollu nyt paljon la
VastaaPoistaMutta siis joo, itekin oon miettinyt et toi älypuhelimen heivaaminen ois aika kiva, mutta sitten teen kuitenkin niin paljon juttuja älypuhelimella joka päivä josta tykkään, esim kuuntelen podcasteja, jota ei kaiketi voi näppäipuhelimella tehdä. Sit jotenkin kun on tottunut älypuhelimen moninaisuuksiin, niin naurettavasti tuntuu jotenkin hieman turvattomaltakin näppäinpuhelin kun en yhtäkkiä voiskaan kätevästi vaikka turvautua selaamaan sitä jossain sosiaalisesti ahdistavassa tilanteessa tai jotain : D Sitten kans muitten ihmettely ehkä, tai no ei se ny ehkä nii kiinnostais, kun tuntuu että teen kaiken muunki valtavirrasta poiketen.. Mutta ehkä tosiaan eka vois koittaa vaan poistaa älypuhelimesta somet ja käyttää muuhun ja ehkä hankkii sen näppäinpuhelimen ja koittaa osittain sillä eka.. Sori pitkä kommentti mut siis joo halusin vaan tulla kertoo et oikeesti nää on kivaa sisältöö ja vaikka et kuule aina kaikilta katsojilta mitään niin voit olla merkityksellinen monelle pitkän ajan takaa < 3
Moi hei ihana kommentti!!! <3 Kiitos kaikista sanoista. :-) Varoitus: pitkä vastauskommentti... Mulla on paljon ajatuksia. :---D
PoistaNiiiin, että välillä on ihan okei ettiä sitä, mitä on niin sanotusti aikuisena (jos se jotain tarkottaa), mutta tasasin väliajoin on hyvä palauttaa mieleen kaikki ne jutut, mitkä tuntuu omimmalta ja mistä on nauttinut lapsesta asti! Itellä on lukuisia ja lukuisia kertoja käynyt eri asioissa niin, että oon ajautunut kauemmas siitä, mikä on mulle ominta, ja sitten myöhemmin joidenkin dokumenttien avulla (videot, päiväkirjat, luonnoskirjat, valokuvat...) oon muistanut, että AI NIIIIIN, NOIN mä haluan elää!! Ja se on aina niiiiin suuri helpotuksen tunne. :'-) Että jotenkin taas luuli, että pitää etsiä jotain ihmeellisempää, asiallisempaa, aikuisempaa, vakavampaa tai vähintäänkin uutta, ja sitten palaakin siihen tutuimpaan, missä on hyvä olla.
En tiedä meneekö seuraava vähän ohi aiheen, mutta oon miettinyt tätä nyt viime päivät, kun ymmärsin olevani taas jossain kuormitusväsymyksessä. Siiiiis! Että tätä voimistaa varmasti se, että unohdan välillä pitkiksikin ajoiksi mun ADHD:n ja autismijutut, kun pitää esittää asiallisempaa ja pärjäävää tässä maailmassa, että otetaan tosissaan (mulla on vaan joku epämääräsen vanhentunut 'asperger'epäily lapsuudesta, niin pitäisi mennä testeihin saamaan lopullinen varmistus, kun muuten unohdan tän aina :-D). Yliopiston aikana kävi tää taas, ja oon ollut ihan uupunut ja ihmeissään, kun on ihan pihalla että mitä pitäisi olla ja millonkin!!! Voinko olla taiteilija ja aikuinen ja asiantuntija, jos teen YouTube-videoita mun Potter-askarteluista??? (Vastaus: ehdottomasti!) Nyt on niiiiin helpottanut, kun on päässyt takaisin omaan ympäristööni Tampereelle, blogiin, YouTubeen, Potter-sisustuksen keskelle askartelemaan ja kahviloiden ympäröimäksi kuplautumaan... Siis, ei tarvitse esittää mitään. Varmaan sieltä 15-vuotiaasta tämän vuoden alkuun eli nykyiseen 24-vuotiaisuuteeni oon käynyt sitä aikuistumispohdintaa ja -kamppailua - siis koko sen ajan, kun elin ilman Potter-huonetta! Sitten pam!! viimeinen ymmärryksen aste ja lopullinen taantuminen, kun muutin kodista Potter-kodin, ja nyt tuntuu, että oon löytänyt mielenrauhan tän asian kanssa. Pitää vaan säilyttää tämä tasapaino jatkossakin. :-) Onneksi kaikki on dokumentoitu blogiin ja Avoimeen kirjaan, niin ei pääse unohtumaan... Ja toivon, että mun ajatukset innostaa muitakin etsimään ja tunnistamaan näitä juttuja elämässään, ja jotenkin lapseutumaan, jos on etääntynyt omimmista jutuistaan. <3
..lapsellisempi kuin esim 13v piti olla tuo yksi lause.. mutta siis joo joku ikäkriisi aikustumis kriisi ehkä mut hei ehkä voin vielä vähän lapsetellakin heh
VastaaPoistaVastaan tähän vaikka kommentin loppuosan, kun ei mahtunut enää edelliseen... :---D
PoistaÄlypuhelimesta! Tunnistan noi pohdinnat hyvin, ja ittelläkin oli piiitkään semmonen olo, että ei olis luontevaa siirtyä kapulaan. Siispä, kannattaa toimia omien tuntemusten mukaan, niin ei tee elämästään turhaan hankalaa. :-) Ite oon vähentänyt älypuhelimen käyttöä merkittävästi kesästä 2021 lähtien, ja välillä oon ollut sillä tosi vähän ja välillä taas ihan hirveästi. Väsyneinä ja alakuloisina aikakausina on ollut vaikea keskittyä omaan elämään, joten älypuhelimeen on ollut lohdullista uppoutua. Etenkin Rovaniemellä, kun kaikki tuntui hankalalta. Lopulta kuitenkin liukuen etäännyin siitä laitteesta, ja nyt yhtäkkiä se tuntui vain erilliseltä riesalta. Siksi oli helppo luopua. Mutta jos vaatii iteltään yhtäkkiä ja hetkessä, että nyt pitäisi osata olla vaikka koko päivä ilman puhelinta, niin tulee vaan kiukku, pettymys ja surku! Siispä ymmärrystä, lempeyttä ja vain pieniä muutoksia kerrallaan!
Asun myös Venlan kanssa ja meillä on hirveesti yhteistä tekemistä, juteltavaa ja luettavaa täällä kotona, niin tuntuu luontevalta viettää aikaa ilman älypuhelinta, vaikka olisikin paljon "tyhjää aikaa" elämässä. En tiedä, miten toimisin, jos asuisin yksin. Toisaalta inhosin yksin asumista joka tapauksessa, se vaan ei ole mua varten!!! Mutta kuitenkin! Pointtina, että tilanteita on niin erilaisia, että vaikka nyt ei tuntuisi luontevalta luopua, niin ehkä joskus tuntuu. Tähän hetkeen voi hyvinkin toimia tuo somejen karsiminen ja oman olon tunnustelu niin, että muuttaa asioita aina tilanteen mukaan. Sen kapulapuhelimen voi hankkia ja siihen voi vaihtaa SIM-kortin vaikka viikonlopuiksi tai lomiksi, jos sen avulla saisi vähän vierotettua itseään älypuhelimesta. :-) Joo, ei mulla muuta! (Sanoo Sanni esseepituisen kommenttinsa lopuksi.)
Kiitos ihanasta vastauksesta! < 3 Joo siis tunnistan ton ittensä osan ”kadottamisen” hetkeksi ja sitten taas havahtuu et hei aa tää olikin mua! Esimerkiksi pienenpänä piirtelin aika paljon, mutta sitten kun peruskoulu loppu olin ihan kyllästynyt siihen hommaan. Tai ainakin niin luulin. Yläasteella kuviksessa oli jotenkin hirvee suorittamismeininki, monet otti sen liian vakavasti (myös opettaja) ja se sai mut tuntemaan itteni ihan huonoks taiteellisuudessa. Plus että mun lähipiirissä on tosi taitavia taiteilijoita, niin se yhdiste sai mut sitten ajattelemaan että en mä jaksa tätä, mä en osaa mitään tekniikoita ja oon ihan surkee ja onneks nyt tää kuvis on loppu niin ei tarvii enää painia tän kaa. Sit meni joku 3-4 vuotta että en tehnyt mitään kuvisjuttuja ollenkaan. Siis muistaakseni ollenkaan. Kunnes nyt pari kuukautta sitten alotin bujoilun/luonnostelun hieman myös inspiroituneena sun avoimista kirjoista. Siinä sitten havahduin että hei tätä ei tarvii ottaa niin vakavasti ja kukaan ei arvostele näitä. Pyrin pois perfektionismista ja sitten huomasinkin jotain. Mitä! Tää onkin aika terapeuttista ja oonkin yhtäkkiä ollut pari tuntia tässä piirtelemässä, maalaamassa ja paskartelemassa :D Että semmonen esimerkki! Mutta joo näppäinpuhelinta oon just koittanu selailla netistä ja ehkä tää elämä tästä muokkautuu päivä päivältä taas enemmän oman näköseks pienillä askeleilla. Kiitos pitkästä kommentista ja anteeksi vuorostaan taas tästä pitkästä kommentista XD t. Sama anonyymi
PoistaOho, oon huolella lukenut tämän, mutta unohtanut vastata! Nyt mulla on vähän lämpöä, niin en jaksa kirjoittaa pidemmin, mutta mullakin yläaste etäännytti taiteesta ensin täysin, ja sitten löysin sen pariin uudelleen Avoimen kirjan avulla yhdeksännen luokan lopulla, joten ymmärrän täysin. Ihanaa siis, että oot myös löytänyt takaisin luovuuden luo. <3
PoistaEi haittaa pitkät kommentit todellakaan, niitä on kiva lukea ja niitä itsekin kirjoitan!! :--D
Kevätmasisnyymi täällä taas, tän postauksen lukemisen aikana mun aivoissa marinoitui yks (ehkä?) hauska ajatus! Kun tykkäät korteista ja nyt ilmeisesti Postcrossingistakin, niin ajattelin että ottaisitko lukijoilta ja katsojilta vastaan postikortteja?
VastaaPoistaHauska ajatus!! Tuskin kukaan mitään lähettäisi, en tiedä.. mutta mulla on joskus ollut Poste Restante -osoite ja vähän sitä tuossa googlailin, niin voisin kyllä laittaa sellaisen pystyyn ajatuksella: kommentin voi kirjoittaa postauksen alle tai lähettää postitse postikorttina tai kirjeenä. :-)
PoistaNe pysyvät siellä postissa vain kaksi viikkoa, joten silti pitää varmaan kommenteissa ilmoittaa, jos jotain laittaa... Mutta tuumailen ja laitan vireille heti kun tohdin. :-)