Vuosi 2023 | Toukokuu – elokuu

Vuosikoosteen toinen osa

Toukokuussa aloitin hitaan gradun jälkeisen palautumiseni ja siirryimme Venlan kanssa kesäksi Tampereelle. Kesällä olimme maalla vain ja löysin itsestäni uudenlaisen tarinankertojan, siis sellaisen, joka kirjoittaa kuvitettuja tarinakirjoja. Tutustuin Haituvan ja Ulpukan maailmaan pääni sisällä ja tarinavihoissani ja sävelsin kappaleita pikkumökissä samalla, kun kesäsade ropisi kattoon. Elokuun lopuksi palasimme Rovaniemelle viettämään viimeistä syksyämme Lapissa. Kuvat ja tekstit ovat sieltä täältä pitkin kuukausia, eli eivät välttämättä liity toisiinsa tai kulje täsmällisesti aikajärjestyksessä. Ensimmäinen kuva (yllä) on heinäkuulta.

T o u k o k u u

02. toukokuuta 2023, luonnoskirjasta

Takana rattoisa vappu juhlakollektiivin kanssa! Tanssittiin niin paljon, että vieläkin sattuu, ja lauloimme Tuure Kilpeläistä. Yksinäisen miehen puku ja Hyvä paha ruma mies. Vettä satoi. Nyt palaudun gradusta auringonpaisteessa. Kuuntelen sekalaisesti uutta musiikkia keittiössä ja sohvalla ja taiteilen vähän, mutta tanssimaan en pysty. Venlalla on tekstiilitaiteen näyttelyn avajaiset, mutten kykene kävelemään yliopistolle ja sosialisoimaan, joten käyn katsomassa pukutaideteoksen myöhemmin. Lumet sulivat viime yönä.

06. toukokuuta 2023, Rovaniemi

Muistettava: metsäpoluista on nautittava kesän alussa! Siksi alkukesä on metsien aikaa. Kun sitten hyttyset ilmestyvät, on metsistä vaikea nauttia. Viime kesän aluksi kävimme tunnelmallisilla sammakkokävelyillä sateessa. Oi, en voi edes ajatella, kun alkaa SYDÄN PAKAHTUA!

Sade ei ropise luonnossa. Siellä kuuluu vain sellainen ihmeellinen suhina. Tai jos oikein kaataa, vie se metsäpolut ja pihatietkin mukanaan. 

Kesän ensimmäiset sateet ovat ne, jotka saavat kaiken puhkeamaan kukkaan. Kuulostavat kuin näppäilisi kitaralla sieltä täältä, hiljaa. Kesän ensimmäiset kukat ovat niitä keltaisia, joita on ojissa, pientareilla ja keittiönpöydän maljakossa. 

Sitruunakukkia ennen kieloja. Sitruunaperhosia ennen juhannusta.

08. toukokuuta, Rovaniemi

Ajatuksia kesästä

En halua asettaa kesälle liikoja odotuksia. Rovaniemi-vuosina kesä alkaa ja loppuu niin seinään ja pakatessa jo pitää arvella, millainen kesä on tulossa, että viime kesinä on vähän väkisin ajatellut asioita etukäteen. Olen nyt kuitenkin oppinut käsittelemään toivomiani asioita luonnoskirjassa niin, että käsittelyn avulla hakeudun tilanteisiin ja tiedän, mikä on mulle merkityksellistä. Kiireen tunne ja paineet poistuvat, kun tietää, mikä on tärkeää.

15. toukokuuta

Olin optimistisesti jo pakannut ahdistuspäiväkirjani postilähetyslaatikkoon, mutta sieltä se oli kaivettava. Toivon niin, että osa ahdistuksesta purkautuu ja helpottaa Tampereelle siirtymisen jälkeen. En tiedä, onko tämä piilosta purkautunutta oloa, mutta olen myös kipeyden takia ollut puhelimella ja pelkästään kotona. 

Haluaisin koittaa kesällä, auttaisiko taas puhelimella olon raju karsiminen oloon. Instagramista on tullut kamala yhdistelmä uutisia, TikTokia ja Facebookia ja sen käyttäminen saa kamalan olon. Haluaisin jakaa kuvia, mutta poistaa muut ominaisuudet. Niin ei voi tehdä, joten pitää miettiä ratkaisuja.

23. toukokuuta, Tampere

Sateinen Tammela-seikkailu vanhalle alakoululle. Aamu tuoksui sadepäivältä ja vähän painostaa ilma, mutta ainakin tuoksuu kesä.

sunnuntaina 28. toukokuuta

Sinivihreä kaatosadepäivä. Ihan yhtäkkiä olimme bussissa, kirpputoreilla ja ravintolassa. American Diner sateella oli kuin sadepäivä Gilmore Girslissä! Kiva tunnelmapäivä, alkukesän sinivihreä.

 

K e s ä k u u

05. kesäkuuta, Sahalassa pikkumökin terassilla

Kultakuoriaisen päivä alkoi eriskummallisesti... Aamuisin on marssittava purolle vettä hakemaan, kukkatarhaa kun on kasteltava. Jostain tällaisesta ajatuksesta sai tarinani alkunsa.

06. kesäkuuta

– Oi! Nyt tunnen sen. Tiedän sen varmaksi. Alkaa aikakausi, aivan uusi!

– Mutta mikä ihmeen aikakausi? On tiistai, kesäkuu puolillaan, niin on siis vuoden kiertokin. Uuden viikonkin alkuun on vielä aikaa niin, etten tohdi edes laskea.

06. kesäkuuta

On tärkeä kokea edes silloin tällöin, että jokin näyttää omalta. Siihen mukit ovat oivia. On keltaisia, kermaisia, pyöreitä ja somia. Kaarevia, kuoppaisia ja siroja. Pikkuruisia, suurenmoisia, korkeita ja kapeita. Monessa on kukkasia.

07. kesäkuuta, maalla Sahalassa 

Vihdoin lämpimiä päiviä. On ollut niin kylmä. Venlan syntymäpäivä oli ensimmäinen aurinkoinen. Varjossa on edelleen kylmä, mutta kielot kukkivat kuitenkin. Purossa ui tänään suloinen pieni sorsapoikue, ja näimme äsken rauhallisesti lepattelevan mustavalkean perhosen. En muistanut, että Venla siirtää kärpäset sisätiloista ulos ottamalla niitä hellästi siivestä kiinni.

12. kesäkuuta, Kahvila Runo

On tarinoiden aikakausi! Pienten ötököiden aikakausi. Huomenna taas palaan maalle piirtämään ja kirjoittamaan, siellä syntyy parhaiten uusia maailmoja.

12. kesäkuuta, Tammerkosken ranta

Kielometsän puro kuljetti pajupuunlehteä kuin pientä kanoottia. Kanootti lipui kallion viertä ja hohti hopeana, kuljetti mukanaan kesäkuun alkua.

21. kesäkuuta

Elämä tässä mekossa on niin hyvää! Aamut kuin sadussa, kun heitän tämän päälleni ja heti alkaa tarinoita vilistä päässä. Sitten aamupalalle hirveällä vauhdilla muistiinpanoja tekemään. :-)

23. kesäkuuta, kihlaranta

Menimme Venlan kanssa kihloihin! Kihlapäivä lyötiin lukkoon venematkalla ja sormukset väkersin rannassa heinästä. Väkertäessä mietin, että olisipa Venlalla ompelupussukka mukana, niin saisin pääteltyä heinät hyvin - no olihan se.

30. kesäkuuta

Olen selvitellyt muun muassa vihkimispaikkoja, vaikka siis emme pidä häitä ennen kuin miljöömme on juhlimiselle suotuisahko ja rahaakin on säästettävä, mutta hääpukuihin on jo kerätty kirppiskankaita ja se on kivaa. Ensin voimme olla joitakin vuosia ja kesiä kihloissa, väkerrellä ja suunnitella Haituvan ja Ulpukan hääjuhlia!

H e i n ä k u u

04. heinäkuuta

Ukkosrintama piiritti Pienen pyöreän puutarhan, ja tummat pilvet pudottelivat pisaroita ensin reunoiltaan, kunnes pian näytti, että kokonaiset pilvet hajosivat pirstaleiksi ja suhisivat maahan. Niitä tuli lisää ja ne tiivistyivät tiivistymistään, ja sitten taas jyrähti.

”Pitäisi varmaan olla peloissaan”, mietti Haituva. ”En kyllä jaksaisi pelätä.”

Ötökkä kurkki ikkunasta suhisevaa nurmea, jota ei ollut erottaa pomppivien vesikukkasten alta.

”Nythän luonto juhlii!” se ymmärsi, kun kukkaset tanssivat yhä vain ja kovin iloisina. ”Tämän on oltava enemmän jännittävää kuin pelottavaa. Eikä ukkospäivä voi olla samanlainen kuin jokin toinen päivä.”

Myrsky tekee niin, että maailmasta tulee hetkeksi aivan toinen. Se peittää kuin lumi, joka leijailee valkeana maahan. Lumesta kaikki vaimenee, pehmenee, lipuu varoen horrokseen. Silloin luonto ei edes kuiski. Se on hipihiljaa ja odottaa.

Ukkosellakaan luonto ei kuiski – se tanssii! Se ropisee katoille ja rummuttaa ikkunaan, herättää uinuvat ja päästää nuutuneet nukkumaan. Myrsky ottaa kaiken luokseen ja halaa. Se kuljettaa pienenpienissä puroissaan niitä, jotka jäisivät muuten kiven taa ja ravisuttelee sellaisia, joilla on tapana unohtua seilaamaan.

05. heinäkuuta

Löysimme eilen ihmeellisen taikamaailman metsän siimeksestä. Kun rankkasateinen (ja malttamattomasti nukuttu) yö vaihtui vihdoin päivään ja sade väistyi paarmojakin hellivän auringon tieltä, lähdimme matkaan. 

Voi ei, ei kanoottia rannassa! Kanoottikärryt olisivat ratkaisseet kanootittoman rannan, mutta sitten ymmärsimme, että ei - tuohan on yhden hengen kanootti. Ei kun vain jollaa nurin ja sadevesille kyytiä, täältä tullaan joki! 

Mutta eipä joessa niin vain soudeltukaan, kun muovikorkin kokoinen vene humpsahti kaislikkoon yhdellä hujauksella. Olikin onnekasta, että mukaan tarttui mela. Sillä taittui matka niin hitaasti, että piirtämisestä uupuneet hartiat saivat osakseen kahden tunnin melonnat ja niin jännittäviä hetkiä, ettei huomenna ainakaan malta olla piirtämättä ja kirjoittamatta.

Voi kuinka meitä jännitti, pääsemmekö perille! Sade ja myräköinti on kaatanut puita ympäri kyliä, ja oli hyvinkin mahdollista, ettei selvittäisi sinne myhäilevän metsän sydämeen, jota ihasteltiin iltasateessa. Livuskelimme vaihtelevissa jokimaisemissa, kunnes alkoi hämärtyä. 

Ensimmäinen este oli kaislikko, joka kertoi matalikosta, ja meinattiinkin jäädä jumiin. Toinen este oli taipuisa tielle asettunut puu. Sen työnsin veneen alle ja niin matka jatkui. Kolmantena kohtasimme kaatuneen tervalepän, joka oli niin päättäväinen, että puu oli nostettava veneen yli. Ja niin limaiset lehdet läpsivät korviamme, ja sitten ehkä törmäsimme hyttysiä kuhisevaan kuuseen. Mutta matka jatkui ja saavuimme salaisuuksia kuiskivaan joensopukkaan, jossa vain muutama hyttynen pihisi. Siinä se oli - sadeillassa rämpien kurkittu vedenpinta, taikamaailman joenmutka!

19. heinäkuuta

Koko kesän on Katajamäki jyllännyt mielessä ja tarinoissa. Keltainen talo on vahvasti muistoissa. On vyörynyt niin paljon ajatuksia ja ymmärrystä siitä, mitä kaikkea Katajamäki on. Tuossa kohdassa opin pihlajanmarjoista, tuossa ojakellukoista ja siitä, että niitä voi syödä sellaisenaan maasta. Tuosta haettiin piharatamonlehtiä, joita pyöriteltiin ruhjeisiin. Tuolla söin ensimmäisen kerran voikukan terälehtiä, näitä puuportaita laskettiin patjoilla alas ja tuolla askarreltiin tuoreista pajunoksista.

En voi uskoa, että pian näemme taas, vihdoin sydän uskaltaa! <3

13. heinäkuuta

Kaatuu aika puistossa aamuun, mut missä onkaan se kaipuu,

jonka luota en malttanut poistua illaksikaan.

Jo kaatuu tää viimeinenkin pajupuu, latva yksinäinen taipuu,

vaikka luuli et tanssi on kadonnut illaksi vaan.

En tahdo olla tää outo muu, outo joku muu, outo puolikuu.

Enkä olla tää outo puu, paju jossa taipuu unohdettu kaipuu.

En tahdo olla tää outo muu, outo joka haihtuu, kadunkulmaan haalistuu.

Enkä olla tää outo muu, outo joku muu, kääntyy ovilta ja ahdistuu. 

 

Entä jos sitä, ja entä jos tätä, ennätän miettiä sitä ja tätä.

Entä jos sitä, ja entä jos tätä, entäpä jos vaan elettäis tätä?

31. heinäkuuta

Talo oli valtavan lumoava. Se oli kuin valovoimainen hahmo, jonka hirsiseinät hengittivät tarinoita, ideoita ja tavatonta ystävyyttä. Se seisoi vankasti keskellä kumpuilevaa pihamaata, ylväänä ja keltaisena kuin elokuun aurinko.

E l o k u u

03. elokuuta

Elokuun kuu nousee taas, 

kun elokuun aurinko käy nukkumaan taa kukkulan.

Kotikataja nukkuu kukkulalla horroksessa niin,

kotikataja kasvaa kukkulalla viimassakin. 

Vaikka kaukana hapuilen, on kukkulalla koti katajainen.

09. elokuuta, bussissa 

Eilen kävimme taas Katajamäessä. Joimme kardemummakahvia mustikkapiirakan kanssa ja tutkimme taidettani. Tuntui Katajamäeltä. Hauskat kahvikupit ja ikkunanpielissä ruska. Vänkyräiset kuistin kaiteet, jännittävät puuportaat ullakkomaiseen metsänhengen yläkertaan. Hassuja esineitä, akvarellitauluja, kuviotekstiilejä siellä täällä. Haalin tuulinen taikaparveke, jolle kasvoi hihittelevä puu. Kaikki tuoksui ja vänkyröi, kai kanervatkin kukkivat. Katajamäen taika on yhä olemassa.

17. elokuuta, Tammerkosken lukio

Kävin Tammerkosken lukiolla opettamassa luovuudesta ja luovasta työskentelystä. Pidin musiikin ja kuvataiteen oppitunnit. Sain paljon hyvää palautetta ja oli ihanaa ja innostavaa opettaa itselle tärkeistä aiheista.

27. elokuuta, Rovaniemi

Kemijoenrannan auringonkukat auttavat aina edes vähän Rovaniemelle sopeutumiseen, mutta onneksi on viimeinen syksy, kun on sopeuduttava! 

Ihan mukavaa olla täällä, kun kämppä on niin kotoisa ja hauska ja kuviollisen kirjavan majaisa, mutta Sahalan purolle on niin kova ikävä että melkein itkettää ja välillä itkettääkin.

Täällä joki on avaran etäinen ja omituisen vieras ja ilma tuntuu hassulta hengittää. Ajatus kulkee samassa päässä kuin aiemminkin, mutta vähän eri tavalla kuitenkin. Aamu kun ei ala puronsolinan äärellä metsässä puskapissaten, eikä aamukahvia haeta kukkivan ja monttuisen pihamaan poikki kompuroiden.

Onneksi kahvi tuoksuu kardemummalta täälläkin. 

Uudempi julkaisu

Vanhempi julkaisu