Olen niin kyllästynyt yksinäisyyteen

Ensimmäiset taidepajapäivät takana. Kevään tavoitteenani on löytää jotakin pysyvää. Käsittelin aihetta tänään pajalla muiden kanssa ja pohdin sitä tovi sitten myös päiväkirjassani.

päiväkirjamerkintä

02. helmikuuta 2025, sunnuntaiaamu

[aluksi sääkuvailu, koska kuvailen säätä niin kovin mielelläni]

Pilvien takaa, harson läpi näkyy häilyen hieman sinisen sävyä. Eilen kaikeksi hämmennyksekseni pilven todella rakoilivat hetken niin, että voimakas aurinko värjäsi rakennukset syvänkeltaisiksi. Ja iltapäivän hämärtyessä saattoi nähdä korkean betoniseinän peltisen huipun & tehtaanpiipun savun saaneen vaaleanpunaisen värin.

-- selostusta runebergintortuista ja kynän toimimattomuudesta --

-- kynä korjattu --

Asiaan: olen niin kyllästynyt näihin tyhjiin päiviin. Lukisinko..? Ottaisinko lisää teetä..? Askartelisinko jotain..? Katsoisinko videoita, kuuntelisinko musiikkia..? Onkohan jo Pringlesien aika..? Asiat alkavat tuntua merkityksettömiltä ja toisistaan irrallisilta. Tai teen niin intensiivisesti, että kyllästyn tyystin. (Huom. jopa teenjuontia voi tehdä intensiivisesti Huom. nro 2 onneksi olen tehnyt sitä vain leppoisasti). Olen koristellut kaikki CD-levykotelot, pyöräyttänyt kodin järjestyksen, hionut ja maalannut taidearkun, siivonnut & järjestellyt & koristellut kylpyhuoneen peilikaapin sisältä mm. kiiltokuvilla ja tarroilla ja suunnitellut, kaivertanut ja painanut EX LIBRIS -nimilaattoja kirjojeni sisäsivuille.

Ei mulla edes ole kaikkeen tähän energiaa, olen vain tylsistynyt. Tätä tällaista olemista on todellisuudessa jatkunut paljon kauemmin kuin sen ajan, kun olen ollut takaisin Tampereella. Rovaniemellä elämä hiipui tällaiseksi pikku hiljaa.

Huomenna alkaa viimeinen viikko ennen taidepajan alkua, ja tiedän, että se muuttaa tilanteen aivan toiseksi. Olen innoissani, mutta pelkään myös, etten löydäkään mitään pysyvää elämääni, ja kevään jälkeen jään tyhjän päälle ilman ystäviä ja tekemistä ja kaikki palaa ennalleen. Tai vaikka hetken sen jälkeen olisikin sisältöä & ihmisiä, niin pelkään, että - niin kuin aina ennenkin - se hiipuu silti pois. En halua vain yksittäisiä kavereita ja satunnaisia iltatapahtumia. Tahdon ystäväpiirin, verkoston ja jonkin tai joitakin asioita ja paikkoja, jotka todella toimivat sellaisina sitovina kiinnekohtina. Siksi tämä taidepaja vaikuttaa aivan täydelliseltä mahdollisuudelta. En haluaisi asettaa sille liikaa paineita tai painoa, mutta se tuntuu mahdottomalta.

On vaikea luottaa ihmisiin. On vaikea luottaa, että asiat kestävät. On vaikea luottaa, että ihmiset tulevat paikalle vielä sittenkin, kun ei enää ole pakko. Tai jos tulevat, niin alkuinnostuksen jälkeen hieman vastahakoisesti, ja sen jälkeen aina vain vähemmissä määrin ja lopulta eivät ollenkaan. Ja näitäkään ihmisiä en ole vielä saanut elämääni enkä tiedä, saanko ja mistä ja jos saan, uskallanko luottaa, ja jos uskallan, katoaako kaikki taas? 

Tiedän, ettei ehkä kannattaisi ajatella näin jo etukäteen, mutta en voi suhtautua pajaan jonakin ylhäältä tulevana pelastavana ratkaisuna, joka korjaa kaiken. Ja koetan myös muistaa olla varovainen, etten juokse alkuinnostuksissani päin puuta tai jotakin muuta. Kaikki nämä pelkoni ovat toteutuneet niin monesti, että jälleen, ties miten monetta kertaa tuntuu vähän toivottomalta. Näen kyllä potentiaalia, mutta pelkään, että sen takaa paljastuu inhottavia totuuksia. 

Mietin juuri yksi päivä Kotiin-biisiäni, jonka kirjoitin vanhoista huonoista kokemuksistani ja siitä, miten Rovaniemelle muutettuani viimein löysin ystäviä, löysin kotiin (huom. vain kuvainnollisesti koska huh nyt asun taas Tampereella). Tuli mieleeni tämä kohta:

ensin niin halaa ja rutistaa

toisessa hetkessä luovuttaa

miksei me nyt voida olla vaan

jos huomenna kaikki taas katoaa

Eikä kulunut kaukaakaan, kun löytämäni koti alkoi jo rakoilla ja vaikka sitä kuinka yritti paikkailla, huomasi pian olevansa ainoa paikalla.

Ja aina, kun yritän tehdä asioille jotain ja ylläpitää ystävyyttä, ihmiset vain työntyvät kauemmas. 

* 

Siinäpä se. Paja on nyt alkanut. Palaan nykyisiin tunnelmiin seuraavassa postauksessa. :-)

valokuvia helmikuulta

 

Kiitos, kun luit. Seuraavien tunnelmien päiväkirjamerkintäni on videomuotoinen, lisänä kuvia & varmaankin joitain kirjoitettuja sanojakin. No, sen näkee sitten. Milloin on tuo sitten? Jääköön  määrittelemättömäksi sekä odotettavaksi.

 

Ystävällisin (tai no, melko ystävättömin) terveisin,

muuan kaikesta huolimatta toiveikas S. Kelokaski

Uudempi julkaisu

Vanhempi julkaisu