Aamuaurinko Tammerkosken pakkashöyryssä

Vuoden 2023 viimeinen päivä & vuoden 2024 ensimmäinen päivä

On ihmeellistä, kun joulukuussa paistaa AURINKO! Eilen siis oli vielä joulukuu, nyt on tammikuu. Rovaniemellä aurinko hyvästeltiin aina niin pitkäksi aikaa, että välissä ehti unohtaa, miltä valoisat päivät tuntuvat. Täällä Tamperella on vaikea ymmärtää, että talvi on tällainen. 

Jossain kohtaa ennen joulua tuli hetkeksi plussakelejä, ja ajattelin etukäteen, että luvassa on säkkipimeitä, harmaita sohjopäiviä, sillä sellaisia ovat Rovaniemen kaamosajan plussapäivät. Mutta ei! Lumet sulivat paljonkin (ehkä muistaakseni) ja unohdin surra, koska mitä ihmettä! Kun katsoin aamulla ikkunasta, aurinko paistoi keltaisen krumeluutalon punaista katonharjaa vasten. Se oli ihmeellistä se. Silloin näimme ensimmäisen kerran ikkunasta, miltä Tirkkosen talon punainen katto näyttää lumetta. Se kun on osa olohuonettamme. Otin valokuvan, mutta kuvanottohetkessä aurinko oli jo siirtynyt piiloon.

Jouluksi lumet satoivat takaisin ja enemmänkin. Voi kuinka sitä satoikin. Keskusta on aivan ihmeellinen. 

Joulukuun viimeisenä päivänä eli eilen pakkanen kiristyi ja aurinko säteili taas. Joulun jälkeiset päivät olimme Venlan kanssa pyörineet sohvalla ja nojatuolissa kipeinä, mutta nyt on vihdoin voimia lähteä kävelylle. Onneksi!! En kestäisi katsoa ikkunasta tällaisia kelejä, jos en pääsisi ulos. Itkisin varmasti. Varsinkin nyt, kun asumme mukulakivenheiton päässä Tampereen keskustan kauneimmista talvimaisemista. 

Tässä julkaisussa on kuvia eiliseltä ja tältä päivältä sekä ajatuksia yli vuoden takaa, kun haaveilin Tammerkosken pakkaspäivistä.

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Eilen kiipesimme Venlan kanssa Pella´s Cafén edustan lumikasaan. Juuri kun olin kiipeämässä, möykyn valloitti pari pientä lasta, ja alahuuleni meni hetkeksi rullalle. En viitsinyt alkaa töniä pikkuisia saati kilpailla vuoren valloituksesta. Noin kolme sekuntia kestäneen mökötyksen jälkeen huomasin, että lumikasoja oli lisää. Juoksin ylös hop hop hop! ja Venla kipitti perässä kip kip kip!

Eilen oli vähemmän pakkasta kuin nyt, joten koski ei vielä höyrynnyt samalla tavalla kuin tänään. Voi myös olla, että tähän vaikutti, kun eilen kävelimme iltapäivällä. Muistaakseni koski höyryää kovalla pakkasellakin eniten aamuisin... En tiedä. Tämä on mulle jostain syystä erittäin tärkeä asia. 

Tai siis tiedän kyllä syyn: tahdon nähdä maisemat kauneimmillaan. Välillä yläkoulu- ja lukioaikoina katselin bussin ikkunasta, kun oranssi aamuaurinko lävisti höyryn, joka nousi Tammerkoskesta. Ajattelin, että koulun jälkeen on kipitettävä Hämeensillalle katsomaan, mutta monesti jouduinkin pettymään, kun sumu olikin kadonnut iltapäivään mennessä.

Vuoden ensimmäinen päivä ja pakkasta –21°C

maanantai 01. tammikuuta 2024

Olen koittanut päätellä, mihin kellonaikaan Satakunnansillan näkymä on parhaimmillaan. Olen muistellut sitä, kun kävelin seitsemännellä luokalla aamuisin siltaa pitkin ja ihailin pakkasaamujen auringonnousuja. Noihin aikoihin, 11 vuotta sitten, kuljin bussilla Tammerkosken yläasteelle ja jäin monta bussipysäkkiä aiemmin Metson kirjastolla, jotta saisin kävellä Finlaysonin tehdasrakennusten lomassa. Mitä luultavimmin tuo on tapahtunut joskus helmi-maaliskuussa aamuina, joina koulu alkoi kymmeneltä. Joulukuussa aurinko on kuitenkin vielä niin matalalla ennen kymmeltä, ettei aurinko valaise kosken usvaa. Kävimme tänään Venlan kanssa sillalla puoli 12 aikaan, ja vaikka sinne kävellessä epäilytti, onko jo liian myöhäistä, oli hetki juuri täydellinen. Tammikuun 1. päivänä täydellinen aika Satakunnansillan auringonnousulle on siis kello 11:30.

Syksyllä 2022 tein ammatillisen konseptisuunnittelun opintojaksolle unelmakartan (Lapin yliopisto, taiteiden tiedekunta, muodin ja tekstiilitaiteen maisteriopinnot). Kirjoitin unelmakartan yhteyteen ajatuksiani tulevaisuudesta. Poimin niistä tähän ne, jotka nousivat mieleeni tänään, kun katselin pakkasessa höyryävää Tammerkoskea. Valokuvat ovat tältä päivältä.

Ajatuksia yli vuoden takaa, 18. marraskuuta 2022

En haaveile etapeista ja saavutuksista, mutta haaveilen muutamasta asiasta. Tärkeimpänä on Tampereelle muutto, mikä tuntuu oudolta. Ei siksi, etteikö minulle olisi selvää, että rakastan Tamperetta ja haluan asua siellä. Oudolta tuntuu siksi, että Tampereella asuessani olen ollut aina tyytyväinen siihen, missä asun ja miltä elämäni näyttää nyt (siis tavallaan, onhan elämässäni ollut paljon rankkojakin asioita). Mutta minulla ei ole koskaan ollut palavaa tarvetta poistua sieltä, missä olen. Siis vaikka tarvetta matkustaa pakoon kotipaikkaani tai halua muuttaa ulkomaille tai toiseen kaupunkiin. Olin Tampereella asuessani aina haltioissani kotikaupungistani ja tyytyväinen siihen missä olen.

Rovaniemellä asuessani koen välillä enemmän, välillä vähemmän ja välillä todella voimakkaasti, että minun kuuluisi nyt olla muualla. Tunnen, että Tampere on kotini, ja Rovaniemi on jokin kodihtava ja etäinen paikka täällä jossain. Minua inhottaa sanoa lauseita, jotka alkavat ”no mutta sitten kun asun taas Tampereella.” En ole ennen elänyt tai puhunut niin, enkä haluaisi joutua ajattelemaan, että elän nyt välivaihetta ja Tampereella odottaa oikea elämä. Ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu, enkä halua siirtää asioita niin, että ”ehkä sitten joskus.” Koetan opetella aina uudelleen suhtautumaan tähän ja nauttia olostani täällä Lapissa, vaikka onkin välillä vaikeaa. 

Unelmakarttani tärkein asia on siis se, että asun tulevaisuudessa Tampereella. Muut unelmakuvituksen elementit ovat tunnelmointiin liittyviä asioita, joista osa minulla on jo elämässäni. Toivon siis, että moni asia pysyisi samana, mutta eläisin silti vaihtelevaa elämää. Sellaista, joka on sopivan tasaista, rauhoittavaa ja turvallista, mutta myös spontaania ja yllättävää. Haaveilen inspiroivasta ateljeetilasta Tampereella, sekä kauniista asunnosta jostain keskustan tuntumasta. Haaveilen asunnosta, jossa olisi hyvä hengittää, elää ja olla. En jaksa enää yhtäkään kolean kosteaa homeasuntoa tai yläkertojen vesivahinkoja, mutta elämä on välillä juuri tätä kaikkea. Haaveilen siitä, että asun Venlan kanssa Tampereella, vietämme kahvihetkiä ja brunsseja kuten nykyäänkin. Pöydällä olisi kimppu leikkokukkia, muutama kynttilä ja kissa kehräisi jossain lähellä. Kahvihetket, brunssit, kukat, kynttilät ja kissa ovat kaikki tästä nykyisestä elämästä. 

Haaveilen, että kahvihetken jälkeen voisin pukea lämpimän takin ja kaulahuivin, astua ovesta ulos luonnoskirja taskussani, filmipokkari toisessa, ja astella Hämeenkadun pakkasaamuun. Aamuun, jossa koski kohisee ja nousee sumuna pakkasilmaan. Aurinko nousee tehdasrakennusten takaa ja heijastaa valonsa Tammerkosken yllä leijailevaan usvaan.

Uudempi julkaisu

Vanhempi julkaisu