Syntymäpäiväkahvit ja DVD-aarteita

 

lauantaina 30. joulukuuta 2023

Koetan opetella blogin käyttämistä, mikä on osoittautunut yhtä hankalaksi kuin muistinkin. Täällä on aivan mahdotonta lisätä tai siirtää kuvia ja tekstiä! Mutta ehkä jossain kohtaa opin jotkut omat temppuni niin, että tästä bloggaamisesta tulee miellyttävää. Vähintään koen nostalgiaa ja voi kuulkaa kyllä tämä inspiroi! 


Kuvassa koruteline, jonka tein äidille joululahjaksi. Maalasin vanhan kaapinoven ja naputtelin siihen nauloja. :-)

Luon nyt ammatillista, taiteellista ja ammatillisen taiteellista portfoliotani tälle alustalle, sillä huolella tekemäni Adobe-nettiportfolioni uhkaa kadota viimeistään, kun valmistun yliopistosta. En saa sitä edes yliopiston avulla siirrettyä itselleni. Koitan hyväksyä vaatimattomamman ja karsitun portfolion ja tallennan vanhan sivustoni näyttökuvina itselleni talteen. Voin siirtää niistä vähitellen tietoja uuteen portfoliooni.



Olemme Venlan kanssa tunnelmoineet ja tuskailleet kipeyttä joulun välipäivät. On ollut voimia lähinnä katsoa DVD-kokoelmamme aarteita läpi. Katsoimme Gleetä nostalgiakuplassa ja jokin hassu blogiaiheinen lause vuodelta 2009 sai oman blogiajatteluni käyntiin niin, että tässä ollaan. :-) Olen välillä käynyt katsomassa vanhoja (piilotettuja) blogejani yli kymmenen vuoden takaa ja haaveillut samanlaisesta meiningistä. Gleen katsominen oli kuitenkin se, mikä viimein muistutti blogimaailmasta! Kiitos Glee! Aloimme myös katsomaan How I Met Your Motheria, mutta meiltä puuttuu toinen tuotantokausi, joten se loppui nyt lyhyeen ennen kuin DVD löytyy. 

Katsoin Gleen ensimmäisen kerran 2014 joulukuussa ja How I Met Your Motherin katsoin 2016 talvella, joten mielikuvissani molemmissa on ihana talvitunnelma. Odotan kyllä, että paranen, niin jaksan taas tehdä ja ajatella muutakin kuin sarjoja ja blogialustoja. 

Syntymäpäiväni oli eilen, mutta meillä ei ollut Venlan kanssa voimia lähteä synttärikahville, joten yritimme tänään. Kävelimme Kaffilaan, jossa olikin lauantaibrunssiruuhka. Kaffilaan on ikävä, mutta toivoisin sinne taas hyvää tummapaahtoista kahvia, sillä omistajan vaihduttua kahvi on ollut kehnoa. Koitan muistaa laittaa palautetta, sillä runebergintorttuaika lähestyy ja sitä on kivointa viettää Palanderintalon kulma-Kaffilassa. :-) Kuitenkin! Pyörähdimme vielä Keskustorin Aitoleivän ja Koskipuiston Pella's Cafén, mutta kipeysolon kuumat aallot veivät voiton, ja puimme takaisin päällemme ja lähdimme kotiin.

Kotona keitimme omat kahvit. Venla teki eilen toffeesuklaata (sulatti suklaalevyn, pilkkoi toffeekuutioita, kaatoi suklaan levyksi toffeen päälle ja jähmetti pakastimessa), joten meillä oli jopa kahviherkkuja.

Oi, ilouutinen! Kuulin tänään, että muun muassa Instagramin algoritmi muuttuu ensi vuonna (2024) niin, että seurattujen käyttäjien julkaisut tulevat AIKAJÄRJESTYKSESSÄ SYÖTTEESEEN! Uutiseen pääsee tästä. En tiedä, mitä se käytännössä tarkoittaa ja kuinka lähelle vuosien 2014–2016 kulta-aikoja pääsemme, mutta edes jonkinlainen muutos kuulostaa hyvältä.

Olisi kiva, jos tänne pystyisi laittamaan helposti kuvia puhelimella kuten Instagramiin, mutta kaikkien kokeilujeni jälkeen on todettava, että ei pysty. Toisaalta hitaampi työskentely tuntuu myös hyvältä ajatukselta. Otan ja muokkaan kuvia puhelimella ja kokoan niitä myöhemmin blogiin tietokoneella. Edelliset kaksi julkaisua tein puhelimella, mutta taistelin niiden kanssa niin paljon, että olen nyt siirtynyt tietokoneelle.

Kello on nyt jo yli kaksitoista ja olen väkertänyt blogini parissa tuntien ajan. Venla on askarrellut tuossa vieressäni jotain savesta ja lukee nyt ötökkäkirjaa nojatuolissa. Tee jäähtyy kupin pohjalla ja toinen kupillinen odottaa pannussa. Sipsejä taitaa olla kaapissa! Hyvää yötä Keltainen ovi.

Kommentit

Lue myös

Keltainen ovi

on tarinoita ja taidetta, kahvihetkiä ja kuvia. Videoita ja mietteitä, Tamperetta ja seikkailuja.

Sanni Kelokaski, 24

on tamperelainen tarina- ja luonnoskirjataiteilija, luovan alan opiskelija, hilpeä havainnoija sekä luovuuden ja luonnoskirjatyöskentelyn asiantuntija.

Tervetuloa!

Aurinkoista tai sateista kevättä, kuinka vain. :-) Viihtyisiä ja veikeitä bloginlukuhetkiä. Ystävällisin terveisin, Sanni Lea Kelokaski